2018

MAATILAN PERUSTAMINEN

Jos olet ajatellut maatilan perustamista, sinulla voi olla mielessäsi kuva maatilan elämästä. Päiväsi alkaa ennen kuin aurinko on ehtinyt nousta. Puet vaatteet yllesi ja kumisaappaat jalkaasi ja lähdet ulos raikkaaseen aamuilmaan ruokkimaan kanat ja naudat. On kirkas aamu ja tunnet olosi hyväksi ulkona, tunnet kuuraisen ruohon jalkojesi alla ja katselet navettakissan venyttelevän ja haukottelevan laiskasti.

Sinulla on jo runsaasti tehtäviä mielessäsi. Sinun pitää soittaa kirjanpitäjälle ja kertoa tämän vuoden liiketoiminnan kuluihin kirjattavat asiat. Kysy naapurilta tilasi reunalla olevan ylimääräiset maa-alan käyttämisestä. Muista tilata kanoille muutama säkillinen ruokaa. Korjaa aita. Käy kysymässä tien päässä olevalta tilalta, kuinka he aikovat käyttää mäkisen ja metsäisen maansa suunnitellaksesi tulevaisuuden hakkuuoperaatiota.

Siinä on runsaasti tekemistä, on kiinnostavaa, kuinka paljon kaikkien näiden tehtävien lisäksi tarjolla on myös mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Tässä artikkelissa käydään läpi maatilan perustamisessa pohdittavia asioita, joiden avulla voit päästä aloittamaan oman maatilan ylläpitämisen tulevaisuudessa.

Jordbruk

Jordbruk

Syitä oman pientilan perustamiseksi

Yhdysvaltalainen Gregory Heilers on auttanut kahden erilaisen maatilan perustamisessa. Toinen tila oli hänen isänsä 80 hehtaarin suuruinen maatila naudoille ja vuohilla pitäen sisällään myös hedelmätarhan, marjapensaita ja kasvimaan sekä alueita metsän hakkuita varten tulevaisuudessa. Toinen hänen alkuun auttamansa maatila oli kolmen hehtaarin luomutila New Yorkin osavaltion pohjoisosassa.

Heilers uskoo, että jos haluat menestyä, sinun täytyy kaikkein ensimmäiseksi kysyä itseltäsi miksi haluat perustaa oman maatilasi. Onko kyseessä tuottojen tavoittelu, harrastus, ympäristöteko tai epäitsekäs teko yhteisön ja/tai eläinten hyvinvoinnin hyväksi? Tämä johtuu siitä, että motivaatiosi maatilan perustamiseksi on asia, joka vaikuttaa suoraan strategiaasi.

Sinun täytyy vastata näihin kysymyksiin ja tämän kaltaisiin kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti, että tiedät mihin suuntaan olet menossa. Saatat huomata, että harrastusmielessä perustettavaksi farmiksi aikomasi maatila saattaisi toimia sivuliiketoimintana. Mikäli tilanne on tämä, muista että harrastefarmien verotus voi olla erilaista kuin ammattimaisilla maatiloilla.

Mistä aloittaa, jos et ole koskaan ennen ollut maanviljelijä

Jos et kasvanut maatilalla tai et ole työskennellyt sellaisella, saatat miettiä, kuinka ihmeessä voit tehdä unelmistasi totta. Tämä on aito huolenaihe. Todellisuus saattaa saada sinut harkitsemaan jotain muuta ammattia, sillä maanviljeleminen on raskasta työtä ja maanviljely yrittämismielessä on kaksin verroin kovempaa.

Monilla nykyajan maanviljelijöillä, varsinkin isoilla kaupallisilla tiloilla, taidot ovat siirtyneet eteenpäin sukupolvelta toiselle. Tämä ei päde pienten startup-maatilojen kohdalla. Näiden maanviljelijöiden on pitänyt hankkia itse taitonsa oppiakseen maanviljelyn aloittamisen ja he ovat tehneet sen joko oppisopimuksella toisilta maanviljelijöiltä, käymällä maatalouskoulun tai kovalla itseopiskelulla.

Gregory Heilersin mukaan on oleellista saada harjoitella kädestä pitäen. Hän sanoo, että vaikka jotkut väittävät, että voit oppia maanviljelijäksi YouTube-videoiden tai kirjojen avulla – jotka voivat olla loistavia työkaluja – on erittäin tärkeää saada oikeaa työharjoittelua. Jos et ole kasvanut maatilojen ympärillä, sinun kannattaa etsiä joku, joka tietää mitä tekee.

Maataloustyöt lukeutuvat eräisiin maailman vaarallisimmista, joten ei ole yllättävää, että Gregory antaa niin vahvan suosituksen oppia ihmisiltä, jotka voivat opettaa sinulle tarvittavat asiat ja jakaa tarinoita menneisyydestään tuodakseen esille toisinaan yllättäviäkin vaaroja, joita maatilalla työskenteleminen pitää sisällään.

Gregory kertoo, että maatilalla työskenteleminen voi olla äärimmäisen vaarallista, joten on hyvä kuulla muutamia pelottavia tarinoita vanhalta tai vähintäänkin jonkun verran kokemusta hankkineelta farmarilta, että voit oppia toisten tekemistä virheistä ja takoa päähäsi hieman järkeä, ennen kuin löydät itsesi mahdollisesti hengenvaarallisesta tilanteesta.

Vaarojen lisäksi maatilan perustamisen ja maanviljelyn aloittamisen suhteen on paljon opittavaa, eikä varmasti vähiten kirjanpidon ja voitollisen tuotannon osalta. Kuten minkä tahansa ammatin osalta, sinun täytyy olla tietenkin varovainen se suhteen, kenet valitset mentoriksesi, sillä on olemassa niin päteviä kuin epäpäteviäkin maanviljelijöitä. Käytä kaikkia mahdollisia tarjolla olevia resursseja saadaksesi kokemusta ennen kuin aloitat oman liiketoimintasi maanviljelyssä.

Jos ainoa kokemuksesi maanviljelystä on Farmville-mobiilipelin pelaaminen, sinun kannattaa tutustua maatilan todellisuuteen hieman paremmin ennen kuin harkitset maanviljelijän uraa. Mutta pelaaminen voi toki opettaa paljon. Esimerkiksi videopelimaailmassa McLarenin organisoimassa World’s Fastest Gamer -kilpasarjassa haettiin simulaattorikuljettajaa oikealle F1-tallille, PokerStars Casinon kaltaisilla nettikasinoilla pelaat yhtä oikeasti kuin tavallisella kasinolla ja Farmi – Maatalouspeli simuloi oikeaa maatilan taloudellista organisointia ja strategian laatimista. Maatilan fyysisten töiden määrää se ei kuitenkaan kykene simuloimaan!

Päätä haluatko tehdä liiketoimintaa vai harrastusta

Jos tee-se-itse-toiminta sopii sinulle hyvin maatilakokemuksen kartuttamiseksi, harrastepohjainen maanviljely voi sopia sinulle paremmin, eikä siinä ole mitään vikaa. Harrastemaanviljely antaa sinulle mahdollisuuden kokeilla toimintaa ensin mikrotason mittakaavassa. Voit esimerkiksi istuttaa aluksi paljon pienemmän erän vihanneksia, ennen kuin täytät niillä hehtaarin kokoisen pellon, että saat aikaa tutkia ja oppia mahdollisia ongelmia.

Jonkun ajan päästä olet jo saanut kehitettyä riittävät taidot laajentamista varten. Vaikka tietäisit tasan tarkkaan, millaisen maatilan haluat perustaa, pää edellä sukeltaminen kohti toimintaa ei ole missään olosuhteissa hyvä idea. Sanotaan vaikka, että perustat kurpitsafarmin kotiseudullesi Iisalmeen, mutta ensimmäisen sadon valmistuttua huomaatkin, että kaikki kysyntä on pääkaupunkiseudulla. Vaikka saisit järjestettyä edullisen kuljetuksen alueelle, mitä teet jos huomaat paikallisten tuotteiden olevan suositumpia?

Lokala produkter

Lokala produkter

Saatat joutua ulos markkinoilta pelkän yhden sadon perusteella, ja kaikki johtuu siitä, että et tiennyt, missä kohdemarkkinasi sijaitsee tai mitkä markkinoiden arvot ovat. Jos olisit tehnyt markkinatutkimusta, olisit havainnut, että tuotteellasi ei ole kysyntää omalla alueellasi. Et olisi valinnut kasvattaa kyseistä tuotetta, vaan olisit voinut valita suuremman kysynnän tuotteen alueellasi tai siirtää liiketoimintasi muualle. Molemmissa tapauksissa olisit välttynyt monilta ikävyyksiltä.

Comments are closed.

2018 | Pata Kukko