2018

Maalla asumisen hyvät ja huonot puolet

Kuinka ihanaa on herätä hyvin levätyn yön jälkeen auringonnousuun ja raikkaaseen ilmaan! Maalla asuminen on monien ihmisten, varsinkin perheiden unelma. Maalla asuminen ei kuitenkaan välttämättä ole helppoa monestakin syystä. Tärkeintä on miettiä omaa ja perheen elämäntyyliä, sekä pohtia, millainen asuminen on se kaikkein sopivin. Maalle muuttaminen voi tuntua rentouttavalta ja edulliselta ratkaisulta, mutta jos et ole asunut aikaisemmin edes omakotitalossa, voi muutos olla liian suuri. Monelle hyvät puolet eivät aina ole niin hyviä ja monelle huonot puolet eivät olekaan yhtään niin huonoja. Olemme keränneet tähän muutamia asioita, jotka voidaan luokitella yleensä hyviksi tai huonoiksi, mutta tärkeintä on muistaa omat arvot ja elämälle tärkeät asiat.

3 hyvää puolta

Ensimmäiseksi tulee tietysti mainita se oma rauha ja yksityisyys, joka löytyy maaseuduilta lähes aina. Ellet valitse maatalouskoulun tai suuren tehtaan naapuritilaa, saat maatalon mukana yleensä paljon maata. Mikäli pidät sisustuksesta ja suunnittelusta, saat omalla tontillasi tehdä juuri sellaisia ratkaisuja kun itse haluat. Ihania puutarhoja ja takapihoja on mielekästä suunnitella, sillä tila ei lopu kesken. Omalle pihalle voi myös rakentaa tekolammen tai uima-altaan, jotta lämpimät kesäpäivät voisi viettää ulkona nauttien. Yöunet ja yöunen laatu ovat monesti maalla kaupunkia parempia, sillä ulkoa ei tule sisälle ylimääräistä meteliä.Hyvä puoli numero kaksi: Mikäli perheessäsi on lemmikkejä tai suunnittelet sellaisen hankkimista, maalla asuminen lemmikkien kanssa on huomattavasti helpompaa. Ensinnäkin voit valita lähes minkälaisen kotieläimen tahansa, mukaan lukien lehmiä, hevosia tai vaikka lampaita. Monelle juuri ratsastus ja hevoset ovat yksi syy maalle muuttamiseen, sillä näin itselleen tärkeät asiat pysyvät lähellä ja helposti saatavilla. Koirille ja kissoille maalla asuminen on usein paras mahdollinen vaihtoehto ulkoilumahdollisuuksien vuoksi.

oma piha on aina hyvä

Kolmanneksi hyväksi puoleksi voi luokitella omavaraisuuden mahdollisuuden. Oma piha sekä omat pellot mahdollistavat sen, että voit kasvattaa kotona paljon erilaisia vihanneksia ja kasviksia. Voit tietysti myös kasvattaa kotona kanoja, jotka tuottavat päivittäin munia. Omavaraisuuden mahdollisuus pienentää taloudellisia kustannuksia sekä pienentävät hiilijalanjälkeäsi. Kananmunia, kasviksia ja vihanneksia voi myös myydä, joten voit saada niistä hieman lisätienestiä.

3 huonoa puolta

Jos viihdyt kuhinan ja vilinän keskellä, ensimmäiseksi kannattaa miettiä maalla asumisen kätevyyttä. Monesti lähimmät kaupat ja palvelut ovat kilometrien ajomatkan päässä, eivätkä tarjolla olevat paikat ole niitä kaikkein parhaimpia. Kannattaa siis satsata myös hyvään autoon, jolla kulkeminen ja liikkuminen toimii hyvin. Mikäli perheestäsi löytyy lapsia, kannattaa pitää mielessä, että lasten kouluun ja harrastuksiin kulkeminen on usein sen automatkan varassa.Odottamattomat kustannukset voidaan luokitella toiseksi huonoksi puoleksi. Mikäli ylläpidät eläimiä tilallasi tai kasvatat esimerkiksi heinää, kannattaa pitää säästöpossussa aina hieman rahaa yllätyksiä varten. Eläinten ylläpidossa, varsinkin suurempien kotieläinten kanssa, voi tulla eteen tilanteita, jossa täytyy reagoida nopeasti. Näitä voivat olla sairaudet tai viljasadon osalta yllättävät säätilat.

kova ilmasto suomessa

Kolmantena huonona puolena voi pitää työn määrän. Maalla olevan talon tai tilan tontin koosta riippuen työtä voi olla liikaa. Jo omakotitalossa kaupungin lähiöissä asuvat ovat varmasti kokeneet Suomen sään niin talvimyrskyjen, loskasään kuin kuivan kesän huonot puolet. Kannattaa myös varmistaa, että mitkä tontille tulevat tiet kuuluvat kaupungille tai kunnalle, ja mitkä kuuluvat sinulle. Saattaa olla, että tien ylläpito kuuluukin asukkaille. Työn määrässä tärkeää on ymmärtää omat mahdollisuudet ja kokemus. Kannattaa myös pitää mielessä, että perheen lapset eivät välttämättä ole niin innoissaan pihan siivoamisesta tai eläinten ruokkimisesta.

Comments are closed.

2018 | Pata Kukko